Matikkatalkoiden myötä oppilaat ovat innokkaasti pelanneet 10monkeys-peliä niin netti- kuin sovellusversionakin. Tämä käykin hyvin kokeeseen kertaamisesta. :) Oppilaat pääsivät torstaina vihdoin maalaamaan hyppyruudukoita koulumme asfalttiin. Ruudukko piirrettiin ensin liidulla laudan avulla ja sen jälkeen se maalattiin kahden luokan oppilaiden voimin. Maalatessa oppilaat käyttivät suojahanskoja. Seuraavana vaiheena oppilaat piirsivät ruudukon sisään kirjaimia ja numeroita. Vokaalit sekä parilliset numerot tulevat eri väreillä kuin konsonantit ja parittomat numerot. Piirrosten päälle viimeinen maalausryhmä maalaaa kirjaimet ja numerot ensi viikolla. Kalaposteritkin ovat nyt viimeisiäkin myöten valmiit. Esittelyyn pääsi ensimmäisenä lohi-postereiden tekijät. Seuraavalla viikolla esitykset jatkuvat siten, että kaikki oppilaat pääsevät kertomaan omasta posteristaan kolme tärkeintä asiaa. Esittelyiden jälkeen posterit laitetaan esille luokkiemme seinille ja koulumme käytäviin. Syksyn ajan olemme myös tutustuneet maailman erikoisimpiin, suurimpiin, pienimpiin, nopeimpiin ja vanhimpiin erikoisuuksiin. Jokaisen erikoisuuden kohdalla oppilaat ovat arvuutelleet vihjeiden perusteella eläinten tai asioiden kokoa, massaa, ikää, asuinpaikkaa ja muita numeraalisia tietoja. Erikoinen maailma -tunnin alun jälkeen olemme usein myös katsoneet aiheeseen liittyvän lyhyen videon, jossa asiaa on käsitelty laajemmin.
0 Comments
Leave a Reply. |
4AHTervetuloa seuraamaan 4AH-luokkien arkea täällä Patamäen koululla pellon reunassa hiljaisuuden keskellä Oulujoen varrella. Luokkien opeina toimivat Jaana ja Petri. arkisto
September 2018
|