Kirjastoauto kävi koulullamme ensimmäisen kerran jo pari viikkoa sitten, mutta silloin vierailun aiheena oli pelkästään kirjastoautoinfo. Tänään oppilaat puolestaan pääsivät innoissaan lainaamaan pulpettikirjaa. Lainattaviksi kirjoiksi päätyi niin tieto-, kertoma- kuin sarjakuvakirjojakin. Ne oppilaat, joilla ei ollut kirjastokorttia, voivat tuoda pulpettikirjan kotoa tai lukea luokassa olevia kirjoja ja lehtiä. Kaikille löytyy kuitenkin aina luettavaa, mikä on pääasia. Äidinkielessä olemme opiskelleet oikeinkirjoituksen perusteita eli aakkosia, vokaaleja, pitkiä vokaaleja, kaksoiskonsonantteja, diftongeja ja tänään yhdyssanoja. Peruskieliopin oppilaat hallitsevat todella hyvin, mikä helpottaa asioiden kertaamista. Samanaikaisopettajuuskin toimii luokillamme hyvin. Vuorottelemme lattiavuoroja tasaisesti sen mukaan, kummalla ryhmällä on puolen ryhmän tunti tai kummalle ryhmälle lattiavuoro sinä päivänä sopii paremmin. Kahden opettajan pitäminä tunnit ovat monipuolisempia, koska sisältöä on miettimässä kaksi viisasta päätä. Oppilaat ovat siirtyneet luokasta toiseen mielellään, koska heillä on kavereita toisessa luokassa. Liikunnassa olemme harjoitelleet rauhoittumista ja keskittymistä liikuntasuoritukseen. Tekniikkatreeneissä puolestaan oppilaat ovat harjoitelleet pikajuoksua, pituushyppyä, kolmiloikan alkeita ja pallon kuljettamista. Lisäksi taitoradalla oppilaat saivat parkourata, juosta estejuoksua, tasapainoilla pukilla ja hyppiä vanteiden merkitsemää reittiä. Jatkamme vielä yleisurheilun parissa seuraavina viikkoina. Kuraattori harjoittelijoineen kävi myös pitämässä kaikille kampuksemme luokille tunnetaitokasvatusta. Tunnin aikana oppilaat pohtivat erilaisia tunteita, niihin liittyviä tapahtumia ja sitä, missä kohti kehoa mikäkin tunne tuntuu. Lopputulemana huomasimme, että suurin osa tunteista on pään sisällä. Lopuksi oppilaat kokeilivat keskittymisharjoituksena kuvioiden piirtämistä kaverien selkään. Jonomuodostelmassa kuviot muuttuivat samalla tavalla kuin lauseet Rikkinäinen puhelin -leikissä.
0 Comments
Leave a Reply. |
4AHTervetuloa seuraamaan 4AH-luokkien arkea täällä Patamäen koululla pellon reunassa hiljaisuuden keskellä Oulujoen varrella. Luokkien opeina toimivat Jaana ja Petri. arkisto
September 2018
|