Maanantai 20.5. Tänään teimme uskonnon tunnilla tarinaprojektit valmiiksi. Äidinkielessä käytiin läpi vielä kansanperinne- ja leikkiasiaa. Tähän liittyi työkirjan tehtävät s. 82-83. Kaikki taisivat saada nämä valmiiksi, mutta poissaolijat voisivat tehdä tehtävät kotona. Matematiikassa tehtiin viimeisiä arvioitavia tehtäviä. Oppilaat saivat valita, tekivätkö he ongelmanratkaisutehtäviä pareittain (pari arvottiin) vai itsekseen. Tehtävissä tarvittiin kolmannella luokalla opetettuja matematiikan asioita. Muistettavaa: Keskiviikkona olemme retkellä Turkansaaressa. Tästä on viime viikolla lähetetty tiedote Wilman kautta. Toivottavasti saamme aurinkoisen sään! Tiistai 21.5. Aamupäivällä soiteltiin ja laulettiin kevään ja kesän lauluja. Matematiikassa kertasimme hankalampia sanallisia tehtäviä ja allekkain vähennyslaskua. Äidinkieltä ehdimme pitää tänään kaksi tuntia. Pysyimme vielä satuteemassa ja siihen liittyen harjoiteltiin eläytyen lukemista ja luetun ymmärtämisen tehtäviä. Työkirjasta tehtiin viimeisiä tekemättömiä tehtäviä. Ympäristöopin tunnilla kävimme läpi vielä tutkimustehtävien havaintoja (mitä tapahtui? Miksi?) ja kertasimme eläinlajeja lajikorttien avulla. Tunti kuluikin oikeastaan keskustellen, kun joka eläimestä käytiin läpi myös mielenkiintoisia faktoja. Punkeista meillä olikin pitkä keskustelu. Huomenna keskiviikkona olemme retkellä. Eväiden jako alkaa klo 9.45 pääkoulun edessä. Torstai 23.5. Tänään oli monenlaista puuhaa, työskentelimme koko päivän pienemmissä ryhmissä. Osalla jäi kesken kirjoitelma "Muistoja kolmannelta luokalta". Tämä on kotiläksynä huomiseksi. Alla oleva video on koottu muutamasta keskiviikon retken kuvasta ja 4H-luokan boomwhackersoittelusta. Valitettavasti en ehtinyt ottaa enempää valokuvia, kun koko päivä meni rastilla, mutta tässäpä muutama otos. Oma rastini oli kirkossa, soitimme siellä kanteleita.
0 Comments
Leave a Reply. |
3CSusannan luokan sivu päivittyy pääosin läksyasioista, mutta löytyypä täältä muutakin tietoa tapahtumiin liittyen. Arkisto
May 2019
|