maanantai 25.3.
Aamupäivällä jatkoimme vielä uskonnon muistiinpanolapun kirjoittamista. Oppilaat saivat työskennellä pareittain, itsekseen tai aikuisen ohjauksessa. Huomenna onkin sitten ensimmäinen uskonnon koe tulossa. Toivottavasti kaikki muistavat ottaa muistiinpanot mukaan! Uskonnon lisäksi ehdimme tänään tehdä peliprojektia eteenpäin. Suomen kartat alkoivat hahmottua pelilaudoille. Jännää. tiistai 26.2. Oppilaita ohjeistettiin jättämään eilen sukset kouluun, kun pyrimme hyödyntämään nämä kauniit kevätpäivät ja hyvät ladut. No, totuuden nimissä latu ei tänään ollut kummoisessa kunnossa, kun latukone ehti paikalle vasta meidän hiihtelyiden jälkeen... Sukset saivat jäädä koululle vielä torstaihin saakka. Yritämme napata silloinkin yhden tunnin hiihtomaratonkilometrien keräämiseen. Matematiikassa kertailimme pituuteen ja painoon liittyviä tehtäviä. Osalla jäi kotitehtäväksi mökki 47. Ympäristöopissa tämän viikon aiheena on Järvi-Suomi. Teimme tietotekstistä luetun ymmärtämisen tehtäviä, suurin osa sai nämä valmiiksi. Jos nämä tehtävät ovat vielä kesken, ne pitäisi olla valmiina torstaina. Huomenna keskiviikkona on hyvinvointiteemaan liittyvä Patisralli. Tästä onkin lähtenyt viestiä Wilman kautta, mutta muistutuksena vielä huomisen varustuksesta: osa rasteista on ulkona (säänmukainen vaatetus!) ja syömme retkieväät nuotiolla. Oma makkarakeppi olisi hyödyllinen kapistus huomenna mukaan otettavaksi. Meille sattui tälle viikolle nyt kaksi eväspäivää, kun perjantai kuluu luontokoulun maastossa. Loppuviikko meni meillä hyvinvointiteemaan keskittyen ja perjantaina olimme Luontokoulussa. Aamu alkoi kipakassa pakkasessa, mutta päivän mittaan onneksi vähän lauhtui. Eläinten elämä talvisessa luonnossa tuli tutuksi monenlaisten toiminnallisten aktiviteettien kautta. Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, toivotan teille kaikille ihanan rentouttavaa talvilomaa!
0 Comments
maanantai 18.2.
Uskonnon tunnilla esiteltiin ryhmätyöt kasteesta ja konfirmaatiosta. Tällä viikolla harjoittelemme kokeeseenlukua ja muistiinpanojen tekemistä eli opiskelutekniikkaa useammallakin oppitunnilla. Ensi viikon tiistaina olevassa kokeessa saa olla nämä muistiinpanot mukana. Näistä tulikin viestiä myös Wilman kautta. Äidinkielessä oli kirjoitusharjoitusta, tehtävissä keksittiin pienille tarinoille erilaisia loppuja ja keskityttiin siistiin ja luettavaan käsialaan. Puhuimme lisäksi synonyymeistä ja siihen liittyen kotitehtävänä on työkirjasta s. 60. Matematiikassa kerrattiin vielä lukujen suuruusvertailua ja muita tämän jakson asioita. Kotiläksynä on mökki 26. Huomisesta lähtien voikin tehdä jakson kokeen tai halutessaan jatkaa vielä kertausta ja harjoittelua. Iltapäivällä oli hiihtoa. Sukset voi halutessaan jättää kouluun odottamaan torstaina pidettäviä karsintoja koulujenvälisiin kisoihin. Mukavaa uutta kouluviikkoa! tiistai 19.2. Tänään jatkoimme ympäristöopissa Vaara-Suomeen tutustumista kahden tehtävän avulla. Jos nämä jäivät kesken, tee ne kotona loppuun ensi viikon ympin tunnille. Matematiikassa osa kertaili vielä koetta varten, suurin osa teki kokeen tänään. Äidinkielen tunnilla osa oppilaista kertasi sanaluokka-asioita, muiden kanssa tehtiin keskeneräisiä töitä valmiimmaksi. Muistattehan, että torstaina on englannin iso koe. Lisäksi huomenna keskiviikkona terveydenhoitaja tulee hakemaan terveystarkastuslappuja, muistakaa ottaa ne mukaan täytettynä. keskiviikko 20.2. Tänään harjoittelimme muistiinpanojen tekemistä uskonnon aiheista. Jatkamme vielä ensi viikolla. Kuviksen tunnilla tehtiin aiempia keskeneräisiä töitä loppuun ja uusi työ, jossa aiheena on Suomi. Sen saa toteuttaa vapaavalintaisella tekniikalla. Matematiikassa osa harjoitteli vielä koetta varten, osa teki koetta ja loput aloittelivat koodaukseen liittyviä tehtäviä BeeBot-robottien avulla. Läksyä ei tullut mistään oppiaineesta, jotta tänä iltana ehtii vielä kertailla huomisen englannin koetta varten. torstai 21.2. Aamun ensimmäisellä tunnilla harjoiteltiin tunne- ja vuorovaikutustaitoja kahdessa eri ryhmässä. Ehdittiinpä laulaa ja soittaa myös "Hiphoppii englantii" ihan enkunkokeen kunniaksi... Ruokailun jälkeen osa oppilaista oli hiihtämässä koulujenvälisten hiihtokilpailujen karsintoja (meidän luokalta saatiin hieno edustus!) ja muiden kanssa jatkettiin BeeBottien parissa. Tänään tehtävänä oli selvittää Botin "askeleen" pituus, eli kuinka pitkän matkan se liikkui yhdellä napin painalluksella. Kun parit pääsivät asiasta yhteisymmärrykseen, alkoivat he koota papereista isoa pelilautaa. Tästä tulee Suomi-teemaan isompi ryhmäprojekti. Yhdistämme perinteisen pelilaudan ja koodauksen, katsotaan sitten, millaisia ideoita näissä oppilaiden keksimissä peleissä onkaan. Mielenkiinnolla odotan! maanantai 11.2. Kertailimme tänään äidinkielestä substantiiveja, verbejä ja adjektiivejä. Jos kertausmonisteet jäivät kesken, teethän ne kotona loppuun. Pidämme huomenna näistä asioista kokeen. Matematiikassa uutena asiana tuli nollan yli lainaaminen. Kotiläksynä open merkkaamat tehtävät. Asia löytyy kirjan sivuilta 92-92. tiistai 12.2. Matematiikassa kertailimme aiemmin opittua. Jos s. 94 jäi kesken, tee se loppuun. Lisäksi kotiläksynä on mökki 24. Huom. Edellisen viikon viikkotehtävä ympäristöopista oli jäänyt joillakin kesken, teettehän nekin loppuun huomiseksi. Lisäksi tunnepäiväkirja jatkuu edelleen. keskiviikko 13.2. Matematiikan tunnin uutena asiana tuli lainaaminen kahden nollan yli (s. 100-101). Kotitehtävänä s. 100, jos se jäi vielä kesken, ja lisäksi mökki 25. Tämä oli nyt viimeinen tämän jakson uusi asia ja kokeen voi tehdä halutessaan jo ensi viikon alussa, kuitenkin viimeistään hiihtolomaa edeltävällä viikolla. Jatkamme vielä hiihtolomaan saakka näiden asioiden kertaamista erilaisten tehtävien ja toiminnallisten harjoitusten avulla. Ympäristöopissa tutustuimme Vaara-Suomeen ja pohdimme yhtäläisyyksiä Lapin luonnon kanssa. Tästä ei tullut kotiläksyä, eikä ympäristöopista ole tällä viikolla viikkotehtävää. Äidinkielen tunnilla teimme luetun ymmärtämisiä, tästä ei ole läksyä. Muuten päivä on kulunut ystävänpäiväaskartelujen merkeissä. torstai 14.2. Hyvää ystävänpäivää! Tänään liikuttiin ja laulettiin, lisäksi jatkoimme askartelujuttuja. Läksyä tuli enkun tunnilta, muista aineista ei. Päivän kohokohta oli kuulemma fantastinen jälkiruokadonitsi :) Huomenna perjantaina jatkamme kädentaitojen ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkeissä, joten siltä päivältä ei ole tulossa läksypäivitystä. Hyvää viikonloppua näin etukäteen! Lisäys vielä perjantaina 15.2. Tämän päivän tavoitteena oli saada kangaspussi tehtyä loppuun. Osalla jäi kuitenkin edelleen kiristysnarujen virkkaus kesken. Kotiläksynä on nyt poikkeuksellisesti viimeistellä joko 9 metriä yksiväristä ketjusilmukkaketjua tai kolme 3 metrin pätkää. Näiden pitäisi olla valmiina maanantaina, jotta saadaan viimeisetkin pussit valmiiksi. maanantai 4.2. Uskonnossa aloiteltiin ryhmätöitä, joita jatketaan vielä ensi viikon uskonnon tunnilla. Matematiikasta läksyt on merkattu jokaiselle erikseen. Osa on saanut jo kellonaikatehtävät valmiiksi, eikä läksyä välttämättä tullut. Äidinkielessä työskentelimme tänään kahdessa ryhmässä. Niille oppilaille, jotka työskentelivät omassa luokassa, tuli vielä pari tehtävää sanomalehtiaiheeseen liittyen. Marikan ryhmässä ei tullut läksyä. Muistattehan, että tunnepäiväkirja jatkuu edelleen. Huomenna klo 13-14 pidämme tukiopetusta, tästä on laitettu Wilman kautta viestiä niille, joiden olisi hyvä huomenna osallistua tukiopetukseen. tiistai 5.2. Tänään vietettiin Runebergin päivää. Äidinkielessä jatkettiin vielä substantiiviasialla ja kerrattiin yleisnimiä ja erisnimiä. Työkirjasta tehtiin aukeama s. 54-55. Kotitehtävänä s. 55 viimeinen tehtävä, jossa pitää selvittää etsivätoimiston nimi. (Huom. poissaolijat: teettehän tämän viikon aikana myös muut tehtävät, meillä on asiasta koe tulossa ti 12.2.). Ympäristöopissa matka Suomen halki aloitettiin Lapista. Suurin osa oppilaista ehti tehdä tunnilla monisteet, joissa oli aiheeseen liittyvät tietotekstit ja tehtäviä. Huomenna jatkamme Saami-teemasta. Monisteet ja lisäksi A4-paperille tehty Lappiin tai saamelaisuuteen liittyvä piirustus on tämän viikon viikkotehtävänä, eli niiden palautus perjantaina. Matematiikassa kartoitettiin, miten ennen joulua opetellut yhteen- ja vähennyslaskuasiat ovat vielä mielessä. Lisäksi kertasimme kymmenjärjestelmää. Kotitehtävänä on mökki 16. Perjantaina 8.2. pidämme pienen testin kellonaika-asioista ja sen jälkeen jatkamme uudella "oman polun" eli itsenäisen etenemisen jaksolla. Tämä yhteen- ja vähennyslaskuasioita käsittelevä jakso kestää hiihtolomaan saakka. keskiviikko 6.2. Aamulla tutustuimme Saamen kansallispäivään liittyvään materiaaliin. Matematiikassa aloittelimme omaa polkua kertaamalla vähennyslaskua allekkain. Kotiläksynä on mökki 21. Äidinkielen tunnilla tutkimme adjektiiveja mainoksista ja kävimme koulun ullakolla etsimässä adjektiivisanastoa pieneen ullakkotarinaan. Kotitehtävänä on kirjoittaa kertomus loppuun (jos se jäi kesken) ja tehdä työkirjasta s. 56 adjektiivitehtävät. Torstai 7.2.
Musiikin tunnilla kertailimme rytmejä ja c-duuriasteikkoa. Kotitehtävänä on opetella nuottien nimet ja paikat nuottiviivastolla: c, d, e, f, g, a, h ja ylä-c. Matematiikassa laskettiin vähennyslaskuja allekkain ja (monille) uutena asiana tuli lainaaminen sekä kymmenistä että sadoista. Suurin osa ehti tehdä tunnilla kaikki tehtävät ja jatkaa metri-senttimetrilaskuihin, lopuille on kotiläksynä mökki 22. |
3CSusannan luokan sivu päivittyy pääosin läksyasioista, mutta löytyypä täältä muutakin tietoa tapahtumiin liittyen. Arkisto
May 2019
|