Maanantai 7.4.
Aamupäivällä uskonnon tunnilla kertailtiin kymmentä käskyä pienten näytelmien avulla. Lisäksi aloimme jutella pääsiäisen ajan tapahtumista. Aihe jatkuu vielä ensi viikolla, tästä ei tullut läksyä. Matematiikassa käytiin kokeiden solmukohtia läpi ja mietittiin erilaisia ratkaisustrategioita tehtäviin. Aloitimme uutta jaksoa, eli desimaalilukuasiaa. Suurin osa ehti tehdä kaikki tehtävät, eikä kotiläksyä jäänyt, mutta osalla on mökki 9 tehtävänä. Äidinkielen tunnilla työskenneltiin toisessa ryhmässä luetun ymmärtämisen ja oikeinkirjoituksen parissa, toisessa taas kirjoitettiin pääsiäisaiheista tarinaa. Jos tarina jäi kesken, kirjoita se tämän viikon aikana loppuun. Tämä ei koske niitä oppilaita, jotka olivat Marika-open ryhmässä. Huomenna meillä on ympäristöopin koe. Ensimmäisen sivun tehtävät liittyvät Pisara-kirjan s. 76-77 asioihin, loput tehtävät tehdään Suomi-kansion materiaalien kanssa. Muistutin oppilaita vielä siitä, että kansio pitäisi olla huomenna mukana. Tiistai 9.4. Tänään teimme ympäristöopin kokeen ja kokosimme Suomi-kansion arviointia varten. Aiempien monisteiden lisäksi teimme tänään jakson itsearvioinnin ja laitoimme monisteet sisällysluettelon mukaiseen järjestykseen. Musiikin tunnilla lauloimme pääsiäiseen liittyviä lauluja ja soitimme vielä Menin kerran Pariisiin. Uutena kappaleena harjoittelimme "punaisen vyön" laulun Piippolan vaari. Suoritamme punaisen vyön kappaletta torstain ja perjantain aikana. Matematiikassa emme menneet tänään eteenpäin, eikä siitä tule läksyä. Äidinkielessä jatkoimme viestintään ja tiedonhankintaan liittyviä tehtäviä. Tästäkään ei tullut läksyä. Keskiviikko 10.4. Matematiikan tunnilla harjoiteltiin murtolukujen ja desimaalilukujen sijoittamista lukusuoralle, lisäksi ehdittiin desimaalilukujen vertailuun. Osalla jäi mökki 10 kotitehtäväksi, lisäksi kaikkien piti tarkistaa monisteeseen kaverille tekemänsä tehtävä ja sen vastaukset. Pelilautaprojekti alkaa olla loppusuoralla. Viikkotehtävänä on tehdä kaikki printattava materiaali valmiiksi ja tehdä mahdollisesti keskeneräinen pohja ja tarvikkeet loppuun perjantaihin mennessä. Perjantaina käytämme hetken pelien lopulliseen kokoamiseen ja pelaamme ja arvioimme pelit. Tämän jälkeen ympin Suomi-projekti on saatu loppuun ja jakson tehtävien arvioinnit palautuvat myös kotiväelle katsottavaksi. Torstai 11.4. Hmm, mitäs ihmettä, eikö eilinen postaus näkynytkään sivuilla? (Ainakaan itselläni ei.) Joka tapauksessa torstaista: tämä päivä on kulunut taito- ja taideaineiden merkeissä, eikä läksyä tullut englantia lukuunottamatta muilta tunneilta. Vielä kiitos niille oppilaille, jotka olivat aamun tukiopetustunnilla tekemässä pelilautojaan valmiiksi. Perjantai 12.4. Perjantai-päivä meni käsitöiden lisäksi pelilautaprojektin viimeistelyssä. Pelasimme lautapelit läpi ja arvioimme toisten projektit sekä oman ryhmän toiminnan.
0 Comments
Leave a Reply. |
3CSusannan luokan sivu päivittyy pääosin läksyasioista, mutta löytyypä täältä muutakin tietoa tapahtumiin liittyen. Arkisto
May 2019
|