Kevään tultua saimme vieraaksemme pari viikkoa sitten mehiläisten kasvattamiseen perehtyneen henkilön, joka kävi kertomassa oppilaille mehiläisistä ja niiden hoidosta. Tunnin aikana saimme myös kuulla hunajan hyödyistä ja jopa sen haavoja parantavista vaikutuksista. Mielenkiintoinen oppitunti kaikkinensa. :) Pörriäisten pesätkin alkavat olla viimeisiä vaille valmiina. Kokonaisuudessaan erittäin hienoa ja tarkkaa työtä. Erikoisplussat parille, jotka rakensivat tikuista uskomattoman hienoja piharakennuksia! Tässä myös muutama aiemmin valmistuneista ja jo esitellyistä eläinpostereista. Todella hienoa työtä kolmosluokkalaisilta! Maantietoa jatkaen oppilaat ovat tutustuneet Suomen maisema-alueisiin tekemällä niistä PowerPoint-esityksiä. Esitykset kootaan vielä yhdeksi tiedostoksi ja laitetaan esille tänne blogiin. Tässä tehtävässä pääpainona oli tutustua yhteen maisema-alueeseen sekä oppia käyttämään ensikertaa käytettyä PowerPointia. Tiedonhakua oppilaat ovat harjoitelleet Triplet-uutispalvelun avulla etsien ensin vinkin mukaisen uutisen ja sen jälkeen uutisesta pyydettyä tietoa. Alkuun tehtävä tuntui vaikealle, mutta helpottui loppua kohden. Kevättä olemme myös kovasti odottaneet, mutta sen sijaan saimmekin perjantaina lunta. ;)
0 Comments
Leave a Reply. |
4AHTervetuloa seuraamaan 4AH-luokkien arkea täällä Patamäen koululla pellon reunassa hiljaisuuden keskellä Oulujoen varrella. Luokkien opeina toimivat Jaana ja Petri. arkisto
September 2018
|